Suomen mestaruudet Sodankylään (Siljo 16.9.13 nro 25)

Kuvassa keskellä Matias Laakso – Suomen Mestari henkilökohtaisessa kilpailussa sekä Sodankylän Ilmailukerhon SM kultamitallijoukkue. Vasemmalla Sauli Salmela ja Suomen mestarin oikealla puolella Seppo Törmänen.

Kuvassa keskellä Matias Laakso – Suomen Mestari henkilökohtaisessa
kilpailussa sekä Sodankylän Ilmailukerhon SM kultamitallijoukkue.
Vasemmalla Sauli Salmela ja Suomen mestarin oikealla puolella Seppo
Törmänen.

Sodankylän Ilmailukerhon jäsenet voittivat mestaruudet Purjelennon maaliinlaskun SM 2013- kilpailuissa Räyskälässä Lopella henkilökohtaisessa- ja joukkuekilpailussa.

Kisapäivän tapahtumat tästä linkistä…..

Sodankyläläiset voittivat ylivoimaisesti joukkuekisan henkilökohtaisen kisan onnistuneilla lennoilla. Joukkueesta Matias Laakso onnistui tällä kerralla parhaiten voittamalla henkilökohtaisen kilpailun Suomen mestaruuden.

Kilpailukokemus alkaa näkyä tuloksissa, sillä sodankyläläiset ovat kiertäneet Suomea jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan. Palkintoja joukkue on kerännyt vuosien varrella lähes parikymmentä niin henkilökohtaisessa kisassa kuin joukkuekisassakin.

”Keskitimme taktiikkamme tänä vuonna joukkuekisaan, sillä monien yhteensattumien vuoksi emme katsoneet olevamme henkilökohtaisella tasolla SM-kisakunnossa”, kertoo Matias.

”Siinä sivussa tuli kuitenkin tämä henkilökohtainen mestaruus”, jatkaa Matias vaatimattomasti.

Itse kilpailutapahtuma on leppoisa mutta kisasuoritukset taitoa ja hermoa vaativa laji. Pienikin virhearvio ja virhe voi viedä muutoin hyvänkin suorituksen tuloslistan hännille. Näin kävi tällä kertaa Tarmo Laaksolle, jonka erittäin tarkan ensimmäisen laskun loppuosa pilasi suorituksen. Pieni hipaisu laskualueen vasemmassa reunassa oleviin risuihin antoi Tarmolle ylimääräiset 30 pistettä.

”Unohdin koneen ohjaamisen loppurullauksessa ja niin minusta tehtiin ’metsuri’. Onneksi en pyrkinyt  joukkueeseen”, jatkaa Tarmo.

”Perinteet velvoittavat Sodankylän Ilmailukerhoa osallistumaan vuosittaiseen tapahtumaan. Tapahtuma on vakiinnuttanut kisapäiväksi syyskuun ensimmäisen viikonlopun, joten henkilökohtaiseen kalenteriin varataan vuosittain syyskuun ensimmäinen viikonloppu varatuksi jo hyvissä ajoin”, sanoo Sale Sauli Salmela.

Ilmailukerho oli kisapäivänä ajan hengessä mukana lähettämällä ”lentävän reportterin” Tarmo Laakson kännykkäkameralla suoraa videokuvaa kerhon nettisivulle. Lähetystekniikasta vastasi Isosyötteellä majaa pitävä ”weppimaisteri” Heikki Heinonen.

”Amatöörejähän me vielä olemme, mutta kuvaa ja ääntä lähti kuitenkin”, perustelee lähetyksen tasoa Tarmo Laakso.

”Oli tosi ilahduttavaa nähdä, kuinka ilmailijat Sodankylässä osallistuivat ’kisakatsomossa’ tsemppaamaan joukkuetta kultamitallisuorituksiin. Käykääpä katsomassa Sodankylän Ilmailukerhon nettisivulta, mitä maaliinlasku on ja miten se huipputasolla tehdään. Videoklipeissä on kisasuorituksia ja muuta mukavaa höpinää”, kertoo Seppo Törmänen.

Henkilökohtaiset sijoitukset:
1. Matias Laakso
7. Sauli Salmela
10. Seppo Törmänen
23. Tarmo Laakso

Suomen mestaruudet Sodankylään

Sodankylän Ilmailukerhon jäsenet voittivat mestaruudet henkilökohtaisessa- ja joukkuekilpailiussa purjelennon maaliinlaskun SM kilpailussa  Räyskälässä.

Matias Laakso – Suomen Mestari henkilökohtaisessa kilpailussa

Sodankylän Ilmailukerho ry:n joukkue – Suomen mestari joukkuekilpailussa
(Matias, Sauli ja Seppo)

Henkilökohtaiset sijoitukset:
1. Matias Laakso
7. Sauli Salmela
10. Seppo Törmänen

Viralliset lopputulokset (sijoitukset ja pisteet).

Kisakuvia tämän linkin takaa!


HUOM! Klikkaamalla Menu videoruudun alareunassa saat näkyviin luettelon kaikista videoista, joita lentävät reportterimme ovat taltioineet kilpailupäivän aikana.


Tarmo, Seppo, Sauli ja Matias
– purjelennon maaliinlaskun SM-kilpailuissa Räyskälässä

Uusimmat Räyskälästä – Broadcast LIVE videostreamit sivulla ylempänä.

7.9.13 klo 8:05  – Ennakkotunnelmat Hämeenlinnasta ennen siirtymistä Räyskälään ja sääraportti tuli videolla tältä aamulta. Sää on hieno (“koboltti cavokia”) ja kilpailijoidemme odotukset sen mukaiset.
7.9.13 klo 8:40  — Kilpailijamme perillä Räyskälässä ja purjekoneen kasaus aloitettu.
7.9.13 klo 9:30  – Kisojen avajaiset ja briefing.
7.9.13 klo 10:00 – Koneita siirretään radalle ja maaliinlaskukilpailu alkaa hetken kuluttua.
7.9.13 klo 10:20 – Kilpailu alkaa – ensimmäisenä Seppo vuorossa 3. Sale 8. Tarmo 22. ja Matias vuorossa 24.
7.9.13 klo 10:30 – Joukkueemme iloinen huutosakki saapui Hämeenlinnasta paikan päälle kannustamaan.
7.9.13 klo 10:40 – Seppo 1. lasku 6,8 virhepistettä
7.9.13 klo 11:00 – Sauli 1. lasku 5,6 virhepistettä
7.9.13 klo 11:55 – Tarmo valmistautuu ensimmäiseen kilpailusuoritukseensa.
7.9.13 klo 12:10 – Tarmo 1. lasku 33,8 virhepistettä (saran reunarikkeestä virhepisteitä 30).
=>                       –“Tarmo rupesi metsuriksi purtsikalla,, olishan hänellä ollut moottorisahakin”..
7.9.13 klo 12:20 – Matias 1. lasku 0,7 virhepistettä
7.9.13 klo 12:40 – Ensimmäisen kierroksen pisteet nähtävissä Video streamissa.

Matias toisena 1. kierroksen jälkeen ja Sauli sijalla 10.
Ilmailukerhomme joukkue johtaa Joukkuekilpailua 1. kierroksen jälkeen o,7 pisteellä.

Ensimmäinen kierros takana ja kilpailijamme hyvissä asemissa lähdössä lounaan jälkeen toiselle kierrokselle. Mitähän oli lounaalla ruokana? Raporttia lounaalta emme saaneet, joten lounaan sisältö on edelleen arvoitus!

Toinen kierros käännetyssä järjestyksessä 1. kierroksen tulosten perusteella:

7.9.13 klo 13:32 – Tarmo 2. lasku 15,5 virhepistettä
7.9.13 klo 14:30 – Seppo 2. lasku 12,0 virhepistettä (pomppu yli 5 m pitkä)
7.9.13 klo 15:00 – Sauli 2. lasku 10,0 virhepistettä (1 m vajaa)
7.9.13 klo 15:32 – Matias 2. lasku 1,9 virhepistettä

Kilpailusuoritukset toivat Sodankylään kaksi Suomen mestaruutta
(Matias – henkilökohtainen ja Matias, Sauli, Seppo – juokkuemestaruus).

LIVE Video stream lähetyksiä lähetettiin suorana kilpailulennoista.

Sheerleading harjoitus ruokatauolla

Sheerleading harjoitus ruokatauolla

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kisakuvia tämän linkin takaa!

Tässä linkki kilpailupaikan EFRY kotisivulle!

Sodankylän Ilmailukerhon kilpailijat haluavat kiittää SM2013 kilpailujen järjestäjiä erittäi hyvin toteutetuista SM-tason vaatmuksien mukaisista kilpailujärjestelyistä.

Erityinen kiitosmainita annetaan sää-järjestelyistä   🙂

PURJELENTO: Matkalentoja

Sunnuntaina 11.8-2013 Markku Erkkilä lensi suoritusmerkkivaatimuksiin kuuluvan HC-matkalennon. F.A.I*.:n vaatimus on 50 km ja Markku ylitti sen erittäin vaativissa olosuhteissa, koska pilven alaraja oli ainostaan 1200 m.

Markun lennon tiedot ja pilotin oma kertomus on löydettävissä: /PURJELENTO/TALLENNETUT LENNOT sivulta. Samana päivänä Sauli Salmela lensi noin 100 km matkalentoa eräiden käännepisteiden kautta. Saulin lennon profiili löytyy myös edellä mainitulta sivulta.

Markun lentämä matka lennon aikana oli 230 km ja Saulin vastaava matka 200 km..

Hyvä hyvä.. Pojat..

*FAI – Fédération Aéronautique Internationale

Markun käyttämä "lentokenttä". Korkeusperäsin oli kyllä lennolla mukana. Kone on sillä paikalla, kun se oli laskun jäjkeen.

Markun käyttämä “lentokenttä”. Korkeusperäsin oli kyllä lennolla mukana ja kone on sillä paikalla, kun se oli laskun jälkeen.

Ilmailukerho hakenut Ilmailuliiton päälentonäytöstä

Sodankylän Ilmailukerho ry on hakenut Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksen järjestäjäksi 2016. Sodankylän sijainti keskellä arktista Lappia, yöttömän yön auringossa, luo ainutlaatuiset puitteet ilmailunäytöksen taustalle.

Sodankylä Ilmailukerho ry viettää 50 vuotisen toimintansa juhlavuotta 2016 ja on valmis järjestämään Suomen Ilmailuliiton päälentonäytöksen Sodankylän lentokentällä.
Asiaa käsitellään seuraavasssa Ilmailuliiton hallituksen kokouksessa loppukesällä.

Tänä vuonna Sodankylässä järjestetty ilmailutapahtuma Lentävät Mainarit 2013 – Flying Miners kesäkuun 7-9. päivinä toteuttiin mallilla, joka samalla toimi harjoituksena mahdollista isompaa tapahtumaa silmällä pitäen. Lisätietoa tapahtumasta osoitteessa: http://flyingminers2013.sodik.fi/

puheenjohtaja Kari Korvanen

Muistutus osayleiskaavaan lentokenttäalueen osalta

Sodankylän lentokenttäalueen tulevaisuusseminaarin keskustelun mukaisesti Sodankylän Ilmailukerho ry on laatinut muistutuksen kirkonkylän osayleiskaavaan lentokenttäalueen osalta. Muistutus on jätetty 24.6.2013, kaavaehdotuksen nähtävillä oloaikana.
(Lataa muistutus pdf muodossa tästä)

Seuraavaksi valmistelemme 1. vaiheen selvityksen lentokenttäalueen nykytilanteesta. Tässä käytämme nykyisten toimijoiden näkemyksiä, edellisten selvitysten lähdemateriaaleja ja vaatimustenmukaisuus normeja lentoliikennöinnin osalta. Tavoitteemme on, että saamme selvityksen valmiiksi tämän syksyn aikana.

Terveisin, puheenjohtaja Kari Korvanen

METSÄPALOLENTO: Kaksi hälytyslentoa 31.7.2013

Kaksi hälytyslentoa Jaurujoen maisemiin tehtiin 31.7.2013. Miehistönä oli Markku K, Sale S, Seppo T sekä paloasiantuntijana Juha S. Lentoa seurattin telemetrian avulla lähes reaaliaikaisesti ja tallennettu nauhoite on alla nähtävissä. Jaurulla ei lisävahinkoa metsän suhteen havaittu.

[sgpx gpx=”https://sodik.fi/wp-content/uploads/gpx/flight_294847.gpx”]

Tässä palolentokoneen miehistön kertomus lennoista:

“Todellakin käytiin tarkistamassa kyseinen, jo sammutettu paloalue. Ensimmäisellä lennolla emme havainneet isommalti savuja. Vaeltajilta tulleen savuhavainto- ilmoituksen johdosta lensimme paloviranomaisen pyynnöstä kuitenkin toisen lennon myöhemmin, jolloin tarkempi tarkastelu paljasti kuvan oikeassa alareunassa näkyvän heikon ja laantuvan pienen palopesäkkeen. Pesäke sijaitsi jo palaneen alueen sisällä. Lennolla mukana olleen Savukosken pelastustoimen asiantuntijan arvion mukaan sää- ja varsinkin tuuliennusteiden perusteella se ei kuitenkaan aiheuttanut jälkivartointia suurempia toimenpiteitä pelastustoimelta

Ilmakuva Jaurujoen paloalueesta. Kuva: Sauli

Ilmakuva Jaurujoen paloalueesta. Kuva: Sauli

 

PURJELENTO: Markulle 5 tunnin aikalento 28.7-2013

Markku suoritti 28.7.2013  HC-merkkivaatimuksiin kuuluvan 5 tunnin aikalennon. Samalla lennolla täyttyi dokumentointu vaatimus 1000 m:n omasta noususta. Sää oli lennon alussa kuivatermiikkiä joten Markku joutui oikein rimpuilemaan että pääsi ylemmäs parempaan keliin.  Loppulento Markun mukaan olikin sitten jo helpompaa. Tähtäimessä Markulla on seuraavaksi HC:n eili Hopea- C:n matkalento osan suorittaminen. Suomen Ilmailuliitto Ry myöntää suoritusmerkit hakemuksien perusteella. Merkkihakemukset ja merkkisuoritussäännöt löytyvät kerhon LINKKISIVULTA.

HUOM: Artikkelikuva ylhäällä on otettu sen jälkeen kun Markku irrotti hinausköyden 650 m:ssä.

Kaikki kerhon jäsenet onnittelevat Markkua hyvästä suorituksesta…!

Onnellinen pilotti lennon jälkeen

Onnellinen pilotti lennon jälkeen

Sodankylän lentokenttäalueen seminaarimuistio

EFSO 16/34

EFSO 16/34

Sodankylän lentokenttäalueen tulevaisuusseminaari pidettiin 7.6.2013 Flying Miners –ilmailutapahtuman yhteydessä. Seminaarin keskeisenä teemana olivat nopeiden lentoliikenneyhteyksien ja lentopelastuspalvelun edellytysten varmistaminen eri toimijoiden näkökulmasta Keski-Lapin alueelle sekä Sodankylän lentokenttäalueen tulevaisuuden kehittäminen.

Tapahtumasta välittyi vahvasti yhteinen tahto selvittää lentokenttäalueen kehittämiseen liittyvät asiat sekä mahdollisuudet lentoliikenteen järjestämiseksi Sodankylään. Sodankylän Ilmailukerho ry haluaa kiittää kaikkia seminaariin osallistuneita henkilöitä ja tahoja hyvistä puheenvuoroista ja lentokenttäalueen kehittämiseen liittyvistä näkökulmista.

Mukavaa kesän jatkoa,

Kari Korvanen

Purjelentotoiminta vilkastuu – koneet katsastettu

S.Törmänen 29.06.2013

S.Törmänen 29.06.2013

Jokavuotinen ilma-alusten lentokelpoisuuden tarkastus, joka vastaa autojen katsastusta, suoritettiin illalla 27. kesäkuuta kaikkien purjelentokoneitten osalta. Näin ollen nyt voidaan lentää kaikilla koneilla. Muutaman päivän verran on ollut tilanne, että vain Juniorilla on lennetty. Tosin kelitkään eivät ole olleet menneen kesäkuun puolivälistä lähtien, alkukesän hellejakson jälkeen, kovinkaan hyvät.

Hinauksessa

Hinauksessa

JOTEN: – eipä muuta kuin kevät- eli kausitarkkareita lentämään kaikki lupakirjan omaavat ja joilla sitä ei vielä ole, niin tervetuloa sopimaan kurssin aloittamisesta.

Lentokausi aloitetaan aina kausitarkkarilla. Toisinsanoen lennetään opettajan kanssa kertauskoululento lentotaidon ja tuntuman palauttamiseksi sekä samalla katsotaan oisko jotain talvenmittaan unhoittunut. Nämä lennot tulee tietenkin lentää hyvissä ajoin kauden alussa, siis jo keväällä, siitä tuo toinen nimitys ‘kevättarkkarit’.

Lentokoulutus uusien ooppilaitten osalta aloitetaan heti kun kursille lähtijöitä ilmaantuu. Lupakirjakurssi töitten lomassa iltaisin ja viikonloppuisin kestää vain 8-10 viikkoa, joten hyvin sen vielä tänä kesänä ehtii. Onpahan keväällä kauden alussa kaikki sitten valmiina omiin harjoituslentoihin.

Tässä muutama kuva lauantailta 29. kesäkuuta – kenellä EI VIELÄ ole tyyppejä Delffiiniin?

Koneita Starttipaikalla

Koneita Starttipaikalla

Delffiiniä OH-1009 valmistellaan lennolle.. Pääavustaja Ville (toinen oik.) katsoo kuvaajaa tarkasti.. (

Delffiiniä OH-1009 valmistellaan lennolle